Toiminimestä pörssiyhtiöksi
Maaliskuussa 1915 perustettiin Makita Electric Works (toiminimi) Nagoyan kaupungissa Japanissa. Tuolloin toimialana oli valaistuslaitteiden, moottoreiden ja muuntajien myynti sekä korjaus. Yhtiömuoto muutettiin toiminimestä osakeyhtiöksi (Makita Electric Works Ltd) joulukuussa 1938. Vuoden 1958 tammikuussa aloitettiin siirrettävien sähköhöylien (oiko-/tasohöylä) markkinointi ensinmäisenä Japanissa.

Liikenimenä otettiin käyttöön Makita Electric Works Ltd toukokuussa 1962, ja saman vuoden elokuussa Makita Electric Works Ltd listautui Nagoya Stock Exchange:ssa.

Maailmalle
Heinäkuussa 1970 uusi tehdas, Okazaki Plant, avattiin Okazakin kaupungissa Japanissa. Samaan aikaan alkoi maailman valloitus perustamalla Makita U.S.A., Inc. Yhdysvaltoihin, ensimmäinen ulkomailla sijaitseva yhtiö. Laajeneminen on jatkunut läpi 70-, 80-, ja 90-lukujen ajan aina 2000-luvulle asti, viimeisimpinä mm. Makita Oy Suomessa maaliskuussa 2001 ja Makita Venäjällä vuonna 2003.

Uusia tehtaita perustettiin myös maailmalle; Makita Corporation of America (Yhdysvallat) -84, Makita Manufacturing Europe Ltd. (Iso-Britannia) -89, Makita (China) Co., Ltd. (Kiina) -93. Vuoden 1991 tammikuussa Makita Corporation hankki omistukseensa saksalaisen moottorisahatehtaan Sachs Dolmar GmbH:n (nimi muutettiin Dolmar GmbH:ksi syyskuussa -91).

Suomi
Sopimus Makita Electric Works Ltd:n (nimi vaihtui vuonna 1991 Makita Corporation:iksi) ja Machinery Oy:n välillä Makita-sähkötyökalujen maahantuonnista ja markkinoista allekirjoitettiin syksyllä 1978. Toiminta Suomessa alkoi 15.5.1979.

Vuonna 1997 ruotsalainen Essve Produkter Ab osti Makita maahantuonnin Machinery Oy:ltä ja perusti myyntikonttorin (Essve Finland Oy) Suomeen. Essve Finland Oy toimi Makitan edustajana Suomessa aina vuoteen 2001 asti, jolloin perustettiin Makita Oy.

Makita Oy
Vuonna 2001 perustettu Makita Oy hoitaa paitsi tuotteiden maahantuonnin myös myynnin, markkinoinnin ja toimitukset toimialueelleen; Venäjä, Valko-Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Suomi ja Ruotsi, Norja.

© Makita Oy pidättää kaikki oikeudet sivustolla esiintyviin kuviin ja teksteihin.